Sosiaalinen vastuu käsittelee ihmisiä. Perinteisimmillään pyritään parantamaan työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointia. Laajimmillaan sosiaalinen vastuu käsittelee organisaation toimialueen ihmisten hyvinvointia ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Sosiaalinen vastuu organisaatoissa on osittain lakisääteistä, osittain arvopohjaista. Sosiaalinen vastuu perustuu kuitenkin ihmisoikeuksiin. Sosiaalisesti vastuullinen organisaatio huolehtii ihmisten fyysisestä terveydestä ja turvallisuudesta, kohtelee ihmisiä ihmisoikeuksia kunnoittaen sekä tyydyttää omalta osaltaan ihmisten psykkiset, sosiaaliset ja taloudelliset tarpeet. Organisaatioiden sosiaalisen vastuun tulisi sisältää vastuu ihmisistä kaikialla maailmassa. Organisaatoiden on määriteltävä, miten ne tuota tavoitetta tavoittelevat: lahjoituksilla, eettisllä valinoilla, sitoumuksilla, kehitystyöllä, vai osallistuvatko ollenkaan.
Kehitysapua OECD tilastojen mukaan antavat eniten Yhdysvallat, Saksa, Englanti, Japani ja Ranska. Vuoden 1990 jälkeen 700 miljoonaa ihmistä on noussut äärimmäisestä köyhyydestä, ja yli 90 prosenttia maailman lapsista voi aloittaa koulunkäynnin erilaisten kehitysyhteistyömuotojen edesauttamana. Äärimmäisessä köyhyydessä elää silti edelleen yli miljardi ihmistä. Kehityksen merkittävämpiä esteitä ovat taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus sekä ilmastonmuutoksen seuraukset.
Suomi tukee kehitysmaiden omia kehityspyrkimyksiä sekä poliittisella vaikuttamistyöllä että rahoituksella. Kestävien tulosten aikaansaaminen on mahdollista vain taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävän kehityksen keinoin. Tärkeää on kunkin maan vastuu omasta kehityksestään ja kansallisten voimavarojen lisääminen. Virallisella kehitysavulla on edelleen merkittävä rooli erityisesti vähiten kehittyneiden ja hauraiden maiden tukemisessa. Myös yksityisen sektorin vastuullisen yritystoiminnan merkitys tulee kasvamaan. Tätä pitäisi organisaatioiden todella pohtia ja ottaa vakavasti. Sosiaalisen vastuullisuuden maine, jota pidetään tärkeänä osana tulevaisuuden organisaatioiden menestymisehtona, voi vaikuttaa myös yrityksen taloudelliseen tulokseen. Kehityspolitiikka on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja kehitysyhteistyö on yksi keino toteuttaa sitä.
Suomen ulkoministeriö käyttää paljon rahaa, 956 miljoonaa euroa vuonna 2016, erilaisten kehitystyöhankkeiden rahoittamiseen eri puolille maailmaa. Sosiaalista vastuuta tulee kaikkien kuitenkin kantaa. Ilman Ulkoministeriön myöntämiä hankerahoituksia eivät kehitystyötä tekevät organisaatiot ja järjestöt olisi voinneet toteuttaa yhteisprojekteja ja saavuutta merkittäviä tuloksia. Tärkeä osa on myös organisaatoiden ja yksityisten henkilöiden lahjoituksilla, erityisesti Suomen Punaisen Ristin ja Kirkon ulkomaan avun kehitysyhteistyössä. Suomen Punaisen Ristin kehitysyhteistyötä rahoitettiin suomalaisten lahjoittajien, Ulkoministeriön ja EU rahoituksella 9,1 miljoonalla eurolla ja Kirkon ulkomaanavun työtä rahoittivat 30,1 miljoonalla eurolla yksityiset, yritykset, yhteisöt, seurakunnat, valtio ja kansainvälinen apu.
Haasteina yleensä kehitysyhteistyöprojekteissa on omistajuus: miten saada paikalliset kumppanit ja toimijat ottamaan vastuutta ja olemaan aktiivisia toimijoita. Toisena on kumppanuus: luottamusverkostojen rakentaminen, strateginen kumppanuus ja muut alueella toimivat organisaatiot, kansalliset ja kansainväliset, tulee saada mukaan yhteiseen toimintaan innovoinnnista toteutukseen asti. Työn tulee olla johdonmukaista verkostojen rakentamista. Kestävimmät tulokset syntyvät usein pitkäaikaisella ja sitoutuneella yhteistyöllä, yleensä monen vuoden työnä. Kolmas haaste on osaaminen: paikallisten toimijoiden osaamisen vahvistaminen, jotta he rohkaistuvat ottamaan toiminnasta vastuuta. He ovat kuitenkin oman alueensa asiantuntijoita. Haasteena on myös hallinnollisen vastuun ottaminen.
Eri toimijatahojen tulee olla strategisesti sitoutuneita hankeeseen. Hankkeissa, jotka kohdistuvat ihmisiin ja heidän toimintaansa, pitää toiminta kohdistaa yksilö-, yhteisö- ja yhteiskunnalliselle tasolle, jotta syntyy tuloksia. Tärkeintä kuitenkin on ymmärtää, että paikalliset toimijat tulee sitouttaa projekteihin niin, että he kantavat niistä lopulta vastuun ja että toiminta siirtyy normaaliksi tavaksi toimia ja auttaa kohdemaan yhteiskuntaa sekä asukkaita parempaan elämään. Meidän täällä Suomessa, yltäkylläisessä yhteiskunnassa, jossa on puhdasta vettä, kunnolliset asumukset ja tarpeeksi ruokaa, on vaikea ymmärtää, millaisissa oloissa ihmiset esimerkiksi slummeissa elävät ja kuinka vaikea sieltä on omin voimin ponnistaa kohti parempaa elintasoa, koulutusta ja työtä. Jokaisen meistä tulisi pysähtyä ja miettiä oma sosiaalinen vastuumme ja kuinka sitä toteutamme yksityishenkilöinä ja organisaatiossa, jossa toimimme.
Teksti: Merja Parviainen, Restonomi (YAMK) -opiskelija, JAMK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti